moi

'Moi' on suomen kielen kenties tunnetuin ja käytetyin epämuodollinen tervehdys. Se on lyhyt, helppo lausua ja se välittää välittömästi ystävällisen ja rennon asenteen. Vaikka suomi tunnetaan usein muodollisempana kielenä tietyissä yhteyksissä, 'moi' on murtanut rajoja ja sitä kuulee nykyään lähes kaikkialla kaupungeista maaseudulle. Se on alun perin lainasana, joka on kotiutunut suomeen täydellisesti ja muuttunut osaksi kielen ydintä.

Sanaa käytetään pääasiassa kahdella tavalla. Ensimmäinen on perinteinen tervehdys kohdatessa (vastaa sanaa 'hi'). Toinen, ehkä hieman yllättävämpi tapa aloittelijalle, on sen käyttö hyvästelynä (vastaa sanaa 'bye'). Kun joku lähtee, hän voi sanoa 'Moi!' tai usein toistettuna 'Moi moi!'. Tämä kahdentaminen on erittäin tyypillistä nimenomaan hyvästeltäessä, kun taas pelkkä yksittäinen 'moi' viittaa useammin saapumiseen tai huomion herättämiseen.

'Moi' sopii erinomaisesti ystävien, perheenjäsenten ja tuttavien kesken. Se on myös täysin hyväksyttävä tervehdys useimmissa asiakaspalvelutilanteissa, kuten ruokakaupassa, kahvilassa tai kirjastossa. Työpaikoilla sen käyttö riippuu yrityskulttuurista, mutta useimmissa moderneissa suomalaisissa toimistoissa se on vakiotervehdys kollegoiden välillä. Sitä ei kuitenkaan suositella käytettäväksi erittäin muodollisissa tilaisuuksissa, kuten valtiollisissa juhlissa, hautajaisissa tai virallisissa akateemisissa seremonioissa.

'Hei' on 'moin' lähin sukulainen. 'Hei' on hieman neutraalimpi ja sitä voi käyttää hieman laajemmin eri tilanteissa ilman, että se tuntuu liian rennolta. 'Terve' on perinteisempi ja joskus hieman maskuliinisempi tai maalaistyyppisempi tervehdys. 'Moro' on selvästi tamperelaislähtöinen ja hyvin epämuodollinen, usein tiettyihin alakulttuureihin liitetty. 'Heippa' ja 'moikka' ovat pehmeämpiä ja usein hyvästelyyn painottuvia versioita.